UUTISET 2009-2010
2.3. EsLe puolivälieriin
Espoo matkasi Lauantaina Kangasalalle viimeiseen runkosarjan otteluun. Sarjakärki oli kotonaan vahvempi erin 3-1 (25-19, 19-25, 25-21, 25-21). Tappion myötä Espoo saa puolivälierissä vastaansa pohjoislohkon kakkosen eli MesTon. Puolivälierän ensimmäinen osaottelu pelataan salipulan vuoksi Kannusillanmäen väestönsuojassa (Kannusillankatu 4). Toinen osaottelu pelataan lauantaina 6.3. Tampereella.
10.2. Espoolle vierasvoitto Kausalasta
Espoo Lentis voitti erin 1-3 (25-20, 23-25, 21-25, 17-25). Espoolta palkittiin parhaana pelaajana passari Sari Tauriainen. Voiton myötä joukkue varmisti pääsynsä ykkössarjan puolivälieriin.
2.2. Varala vahvempi kotisalissaan
Sunnuntaina 31.1. pelatussa ottelussa Varalan tytöt olivat vahvempia erin 3-1. Varala voitti tasaisen ottelun enismmäisen erän 25-23. Toisen erän puolestaan voitti Espoo Lentis 23-25. Kaksi viimeistä erää menivät taas Varalalle 25-21 ja 25-22.
Espoolla on edessään vielä kaksi runkosarjan vierasottelua, joiden jälkeen lohkon lopulliset sijoitukset selviävät. Tällä hetkellä Espoo Lentis on lohkossaan kolmantena.
Tulospalveluun >>
24.1. Espoo Lentis voitti Kimmon
Espoon vieraaksi saapui tällä kertaa Kimmo Volley Lahdesta. Ottelu alkoi espoolaisten osalta kohmeisissa merkeissä. Kaksi ensimmäistä erää menivät jääkylmässä hallissa Kimmolle 23-25 ja 17-25. Pitkän erätauon jälkeen espoolaiset ryhdistäytyivät ja peli alkoikin rullaamaan paremmin. Espoo nousi voittoon kahden erätappion jälkeen ja vei loput kolme erää pistein 25-20, 25-20 ja 15-12. Ottelun parhaina palkittiin Kimmo Volleysta Hanna Salomäki ja Espoo Lentiksestä Laura Kumpulainen.
11.1. Espoolle makoisa vierasvoitto FNE:stä
Espoo Lentiksen kevätkausi alkoi mitä parhaimmalla tavalla Malmilla, kun se otti selvän 0-3 -voiton paikallisvastustajastaan FNE Finlandista. Espoo lähti peliin rennolla, levänneellä ja iloisella asenteella. Ensimmäinen erä oli melko tasainen, mutta kääntyi lopulta Espoolle 22-25. Toiseen erään EsLe sai murskaavan 0-11 -alun. FNE:n vastaanotto takkusi pahasti ja Espoo vei erän helposti 9-25. Kolmas erä oli taas tasainen. Espoo oli kuitenkin vahvempi ja voitti erän 23-25 ja koko ottelun siis erin 0-3.
14.12. Tuplaviikonlopulta täysi pistepotti
Lauantaina Espoo kohtasi Saarnilaakson koululla Ajo-KLP Teamin. Ensimmäinen erä oli tiukkaa vääntöä molemmin puolin. Ajo-KLP kuitenkin voitti ratkaisevat viimeiset pallot ja näin ollen vei erän 22-25. Myös toinen erä oli erittäin tasainen. Tällä kertaa espoolaiset olivat ratkaisupalloissa vahvempia ja kuittasivat toisen erän itselleen lukemin 25-23. Kolmannen erän Espoo vei 25-21 ja neljännen erän jo selkällä erolla 25-15. Espoo siis voitti erälukemin 3-1. Ajo-KLP Teamista parhaana palkittiin Noora Tikka ja Espoo Lentiksestä Heli "eisiitälämmittelystänäköjäänhaittaakaanollut" Kakko. :)
Sunnuntaina Espoo pääsi taas pelaamaan normaalisti isoon halliin Espoonlahteen. Vastustajaksi asettui Joensuun Prihat, joka oli lauantaina hävinnyt selvin lukemin Fne-Finlandille. Joensuulaiset olivat selvästikin sisuuntuneet edellispäivän tappion jälkeen. Prihat jaksoikin taistella kaksi erää espoolaisten viedessä ensimmäisen erän niukasti 25-22 ja Prihojen voittaessa toisen erän 23-25. Pitkän erätauon jälkeen Prihojen ote katosi ja Espoo sai pelinsä kulkemaan paremmin. Kolmas erä Espoolle 25-15 ja neljäs erä 25-12 (erät siis 3-1). Prihojen parhaana palkittiin takakentällä uurastanut libero Katja Voutilainen ja Espoon parhaana upeita torjuntoja, syöttöjä ja hyökkäyksiä esittänyt Mirva Lindberg.
Otteluraportteihin >>
Espoo Lentis jää nyt ansaitulle joulutaolle. Vuodenvaihteen jälkeen 10.1. EsLe matkaa Helsingin Malmille, missä se saa odottamansa revanssin FNE-Finlandia vastaan.
Espoo Lentiksen naiset toivottavat kaikille erittäin hyvää joulua ja lentopallorikasta uutta vuotta!
6.12. LP Kangasalalle vierasvoitto
Espoo kärsi katkeran 2-3 -tappion itsenäisyyspäivän aattona pelatussa ottelussa. Espoo vei ensimmäisen erän 25-12. Toinen ja kolmas erä menivät Kangasalalle 25-21 ja 25-21. Neljäs erä päättyi espoolaisille 25-18 ja viimeisen erän Kangasala vei selkein numeroin 6-15.
Otteluraportti >>
28.11. Espoo Lentis otti upean voiton Kausalan Yrityksestä
Espoo otti tärkeän voiton sarjakärjestä lauantaina 21.11. pelatussa ottelussa. EsLe voitti ensimmäisen erän 25-19. Toisessa erässä espoolaisten ote herpaantui ja erä meni helposti kausalalaisille 15-25. Pitkän erätauon jälkeen Espoo kasasi pelinsä ja vei kolmannen erän 25-18 sekä neljännen erän 25-21.
17.11. Espoo Lentis - Varalan urheiluopisto päättyi Varalan voittoon
Espoo voitti ensimmäisen erän 25-22. Varala vei seuraavat erät 23-25, 30-32 ja 23-25. Tasainen ottelu päättyi siis erälukemin 1-3.
1.11. FNE Finland vei pisteet kotiin Leppävaarasta
FNE aloitti pelin vahvasti kun taas Espoolla oli vaikeuksia päästä pelirytmiin. Ensimmäinen erä meni helposti FNE:lle 14-25. Toiseen erään Espoo lähti erilaisella otteella ja saikin taisteltua erävoiton itselleen lukemin 25-22. Pitkälle erätauolle mentiin siis erälukemin 1-1. Kolmannessa erässä Espoon peli kulki toistakin erää paremmin. Erävoitto tuli helposti tällä kertaa Espoolle 25-12. Neljäs erä oli tasaista vääntöä, mutta FNE sai käännettyä ratkaisevat pallot voitokseen ja näin ollen neljäs erä meni FNE:lle 20-25. Viidenteen ja ratkaisevaan erään helsinkiläiset saivat murskaavan alun ja pääsivät heti alussa karkuun espoolaisilta. Espoo yritti ottaa etunmatkan kiinni siinä kuitenkin onnistumatta. Viides erä meni FNE:lle lukemin 10-15 ja näin ollen FNE saalisti kauden toisen vierasvoittonsa.
26.10. Espoolle 2-3 -vierasvoitto Kimmosta
Espoo hallitsi suvereenisti kahta ensimmäistä erää ja vei erät näytöstyyliin 12-25 ja 11-25. Pitkän erätauon jälkeen Espoo kuitenkin kadotti otteensa ja päästi Kimmon peliin mukaan. Kaksi seuraavaa erää menivät lahtelaisille 25-20 ja 25-22. Viimeiseen erään Espoo Lentis onneksi ryhdistäytyi ja otti kauden toisen vierasvoiton erän päättyessä 11-15 Espoon hyväksi.
Naisten sivuille >> Otteluraporttiin >>
5.10. Espoo Lentiksen taival 1-sarjassa alkoi itä-Suomen kierroksella
Lauantaina EsLe kohtasi historiansa ensimmäisessä ykkössarjaottelussaan Ajo-Klp Teamin, joka oli Espoota vielä askeleen edessä. Ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon lukemin 3-0 (25-17, 25-12, 25-15). Sunnuntaina joukkue sai vastaansa Joensuun Prihat. EsLe paransi peliään huomattavasti lauantaisesta ja tästä palkintona oli kauden avausvoitto. Ottelu päättyi 1-3 (18-25, 23-25, 25-22, 13-25).
Joukkue haluaa osoittaa erityiset kiitokset Turusen perheelle! Sunnuntaisen voiton avaimet löytyivät lämminhenkisestä tunnelmasta, yläkerran makoisista yöunista ja mahtavasta aamupalasta! :)
Otteluselostuksiin >>
